sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Epistelyä sportdogparkissa

Päästiin uuteen mestaan episteleen Emppiksen kanssa. Toi systeri starttas ekaksi mineissä ja teki minien nopeimman nollaradan toisella vedolla. Ekalla vedolla putos rima ja 5 virhepisteellä ne oli palkintojenjaossa kolmantena. Mä kävin nappaan lelun möllilähdössä ja kisaavissa käytiin hakeen hyllytavaraa puomin perusteellisella suorittamisella... kuulkaas.. puomissa on kontaktit kummassakin päässä, kävin tarkistaan varmuudenvuoksi sen nousupäänkin, on siellä! Isäntä olis muka halunnut lähteä alastulon jälken seuraavalla esteelle.. no aina ei saa mitä haluaa, WUFF! No, kyllä meilläkin rima putos okserilla ja keinukin meni oikein lennokkaasti! Wauhtia ja vaarallisia tilanteita! ;). Niin ja kävi se Emppispemppis kisaavienkin radalla nappaamassa kolmanen sijan 15 virhepisteellä ja -19,83s ajalla. Hyvä Emmy, saatiin palkintopossunkorvat lounaaksi :).

tiistai 16. marraskuuta 2010

Treenataan

Agitreenit ovat jatkuneet syksyllä hallissa. Isäntä on jotenkin muuttunut tosi vakuuttavaksi treenien alussa, kun se näyttää että lähdössä jäädään paikoilleen niin minähän ilmanmuuta tottelen! Tää homma meneekin niin, että lähdössä mennään isännän tahdon mukaan ja sehän kannattaa! Me saadaan saaliiksi kumisia ankkoja, possuja sekä dinosauruksia! Siis jo lähdössä! Mun ei tavi tehdä mitään muuta kuin jäädä odotteleen, niin niitähän putoilee suuhun taivaan täydeltä! Toimiikohan tää juttu muuallakin näin, vai onko se vaan ton talvitreenipaikan juttu... nähtäväksi jää ;).


Ratapiirros

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Arttu 3v

Synttäreitä juhlittiin isolla lampaan reisiluulla ja nukkumalla sohvalla isännän kainalossa :).

tiistai 9. marraskuuta 2010

Mummo hädässä

Viimeviikolla tapahtui kamaluuksia, joilla oli kuitenkin onnellinen loppu. Heräsin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä isännän mummon avunhuutoihin jotka kuuluivat alakerran asunnosta. Yritin herättää isäntää, mutta se vaan jatkoi uniaan ja jupisi jotain että mee ny perkule nukkumaan. Ihme tyyppi.. ja en todellakaan antanut periksi vaan haukuin sen ihan pataluhaksi ja imbesilliksi! Ylös ulos ja mummolaan, siellä on hätä! Hau hau hau.... JA HAU!!! Aikani kun sitä herättelin niin vihdoin se tajusi että jotain on hullusti, sinne se vihdoi säntäsi apuun ja jonkin aja kuluttua piipaa autoilijat vei mummon mukanaan. Kuulemma mummo oli pyörtynyt toilettireissulla ja omien sanojensa mukaan lyönyt päänsä rollaattoriin. Päässä oli sitten ammottava aukko josta veri virtasi solkenaan. Jalatkaan eivät kantaneet vaan mummo oli lattialla verissäpäin yrittäen tyrehdyttään verenvuotoa siinä onnistumatta. Pahimmassa tapauksessa aikaa olisi kulunut kuutisen tuntia ennenkuin kukaan olisi tapahtunutta huomannut. Nyt mummo on sairaalassa tarkkailtavana, ehkä se vielä kotiinsa pääsee. Kuulemma sille ainakin hommataan joku turvapuhelin että saa hälyytettyä apua jos me ei olla kotosalla.

torstai 7. lokakuuta 2010

Toimintaa piisaa

On ollut taas melkoista meninkiä viimeviikkoina, isäntäväki kävi katsastamassa mun kakaroita ennenkuin ne lentää pesästään, oli kuulemma maailman ihanimipia ja hyväluonteisimpia nappuloita mitä ovat nähneet, juu varmaankin! :). Toivottavasti kuullaan näistä kakaroista tulevaisuudessa lisää, mäkin haluan nähdä niitä jossainvaiheessa. Samalla reissulla käväisimme Tsaun agirallikisoissa, joissa teimme hienon hyllyradan, isäntä ei ollut oikein hereillä yhdessä kohtaa ja mä ehdin tekeen yhden esteen väärältä puolelta.

Kävimme myös Nokialla Emppiksen kanssa mölliskaboissa treenaamassa kisahumua ja toi systeri veti taas ykköspaikat möllilähdössä, nollarata ja -19s, ne kävi jopa kokeilemassa kisaavia ja siltä radalta heltisi kolmospaikka. Isäntä lähti taas turhaan varmisteleen ja ne teki ihan hölmössä paikassa yhden virheen, eikö toi pölvästi jo pikkuhiljaa ala oppiin että aina, siis AINA mennään vain täysillä eikä varmistella, piste ;). Mäkin pääsin vetään yhden lähdön ja tulimme kakkosiksi rimanpudotuksella.


kauhee härdelli ;)


Tässä me hymyillään, mutta miksi kuvasta puuttuu ne lelut jotka voitimme.. vaan toi roina pääsi kuvaan, HÄH?

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

MM-kisat

Tänään käytiin MM kisassa Pirkkalassa, eli Pirkkalan piskien MegaMöllikisassa! Betsy teki debyyttinsä kisakentille MM lähdössä ja kävi pokkaamassa ensimmäisen sijoituksen 0 virhepisteellä ja -26 sekunnin ihanneajan alituksella. Isännän kanssa käytiin treenaamassa lähtöä joka meni suunnitelmien mukaan. Emppis piti tänään taukoa ja tyytyi fillistelemään pirkkalanpiskien kisahumua.


kuva Tytti Käyhkö


Tulokset

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

SM-kisat

Mentiin SM kisoihin, eli SeuraMestaruus skapoihin. Nyt pitänee alkaa skarppaamaan, meinaan toi pikkusisko nappas SM-2 sijoituksen alokkaissa! Kohta se menee oikealta ja vasemmalta ohi ellei tässä vähän ryhdistäydytä. Tehtiin me isännän kanssa kisaavien agiradalla mukava 5 virhepisteen suoritus mutta hyppyrata jäi tekemättä kun mulle oli jätetty sellainen viesti maahan että oksat pois... ei siinä nyt mitään agilityä ehtinyt ajatteleen ja sitten vielä toi isäntä vei mut pois, eli jäi se viestikin lukematta. NO HÖH!
Täällä tuloksia.


Emppis ja isäntä

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kisareissu Sastamalaan :)

Lähdimme Emppiksen ja isännän kanssa ihan possun hauskaan paikkaan eli Sastamalan agikentälle! Viimevuonna kisailin siellä mölliluokassa ja Emppiskin otettiin mukaan seuraan mun "lähtötreenejä".

Isäntä kävi ensin tutustumassa möllirataan ja kysäs Emppikseltä että kiinnostaisko vetästä pikku kiemurat...? No arvatkaa vaan, toi systeri oli haljeta riemusta, että oikein täyspitkälle radalle! Tottakai, mennään mennään MENNÄÄN!!!

Sinne ne sitten menivät, ensimmäisinä radalle ja myös poistuivat samalla sijoituksella! Aika oli reippaat 17 sekuntia 60 sekunnin ihanneaikaa nopeampi ja ratavirheet tasan 0. Samassa lähdössä oli myös virallisissa kisoissa kisaaviakin ja näitäkin jäi taakse, eli saa olla tyytyväinen suoritukseen :).

Ei ollut siis pöllömpi aloitus kisakentille... mä olin kolmas ekoissa möllikisoissa, eli Emppis laitto paremmaksi :). Hyvä niin sillä Emppis voitti ison pussin herkkuja joista mullekkin riitti mässäiltävää, se sai myös palkinnoksi vaalenpunaisen vinkupossun joka koki Dr Emppiksen toteuttaman takaraivon kautta tehdyn lobotomian ja umpparileikkauksen seuraavalla viikolla (possu on jo toipumaan päin). Herkut pisteltiin illalla napaan ja seuraavana päivänä tiesi syöneensä roskaruokaa, senverran paljon paukahti pakoputkessa.

Käytiin me isännän kanssa myös radalla, ensin se vaati mun pysymään paikalla vaikka en olis millään malttanut, no tottelin sitten näön vuoksi ja pääsimme matkaan, rata tosin jäi kesken kun isännän pöksyistä putos vahingossa sininen vinkupökäle radalle joka mun piti mennä heti tappamaan ettei se pääse karkuun!!! Aplodien määrästä päätellen annoimme taas yleisölle riittävästi draamaa ja sirkushuveja ;).


Emppis ja palkinnot :)


Emppis ja etana radalla.


viralliset tulokset täällä

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Pentuja :)

Selma ♥ Arttu. 14.8.2010 syntyi 5 poikaa ja 2 tyttöä :).
Kirkuu kennelin sivuilta pääsee seuraamaa pentujen elämää.

vastasyntyneet :)


9 päivän ikäiset :)

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Viehejuoksu!

Siis ihan älyttömän siistii! Vaikka saimme kököttää hyvän tovin autossa, niin kyllä kannatti! Jyväkylän russelistit järjesti viehejuoksun läheisellä soramontulla jonne suuntasimme. Isäntäväki ei hiiskahtanutkaan miksi sinne soramontulle saavuimme, mutta Emppis pemppis hoksasi heti mitä on tulossa kun saavuimme paikanpäälle, se kailotti kitarisat ulkona että ottakaa se kiinni! Ottakaa se kiinni! Hetken mä ihmettelin että niin minkä.. mutta kun pitkin tanteretta viiletti salaman pyllyynsä saanut ropellihäntärotta niin hommahan oli saletti! Ottakaa se kiinni!
Ottakaa se kiinni!!!


Arttu


Betsy


Emmy


Kiinni on ja pysyy!

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Uutissi Turust...

Hyviä uutisia Turusta, Selma kävi ultrakäsittelyssä ja meille tullee 5-7 pentua, jotka syntyvät loppukesästä. Mä siis oon noiden pentujen isukki ei se ultra. Selman sivuille pääsee täältä: http://kirkuu.com/

Selma beibe

tiistai 13. heinäkuuta 2010

VSP

eli Vi¤¤u S@@t@n¤ P3rk3l3... jaa miksi? Viime perjantaina suuntasimme lomamatkalle oikein idylliseen Tammisaareen, josta isäntäväki oli vuokrannut lomamökin. Saavuimmekin tähän paratiisiin perjantaina, kaikki oli viimeisenpäälle kohdillaan. Oma mökki pienessä saaressa jossa pääsimme uimaan, saaristotuuli toi viilennystä helteeseen ja fiilis oli ihan katossa! Lähdimme hieman tutustumaan lähiympäristöön remmilenkkeilemällä, saareen vei siis tie perille... Kuljimme mökkitietä pitkin kaikessa rauhassa, haistellen uusia hajuja kun aivan yllättäen puskista hyökkäsi irraallaan oleva lapin porokoira... se raukka hyökkäsi takaapäin, ilman varoitusta siten etten ehtinyt huomaamaan ennenkuin hampaat lävisti vasemman korvan sekä vasemman silmän ylä ja alaluomet... Tilanne oli yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin, hyökkääjä huomasi hyvin nopeasti puraisseensa hieman liian isoa palaa.. ja pötki syvälle sinne mistä oli tullutkin. Seuraavana aamuna tutustuimmekin Tammisaaren ystävälliseen päivystykseen jossa todettiin silmän sarveiskalvon säästyneen vaurioitta, tässävaiheessa isäntäväki jo hieman osasi relata.. Lauantain vietimme rennommissa tunnelmissa ja sunnuntaina poikkesimme Karjaan näyttelyssä, jossa Betsy teki upean debyyttinsä! Käytiin me isännänkin kanssa pari pyörähdystä tekemässä, kuulemma hieman liikaa sattuu ja tapahtuu.. pikkujuttuja tälläset jos multa kysytään.

Saisko noi luut jo syödä pliis...

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kuumaa huumaa

Toi isäntä on ollut kuulemma senverran kiireinen ettei se ole ehtinyt päivitteleen mun blokia, päästäkää se jo lomalle! Jokatapauksessa tapahtunut on, nimittäin mulla oli männäviikolla kuumat treffit yhden kimulin kanssa, eikä ihan minkä tahansa kimulin vaan tosi kauniin ja mukavan parson neitosen Selman kanssa :). Selma tuoksui aivan samalle, kuin ne kadonneet nartut puistoissa, agikentillä jne. mutta onneksi se osasi hakeutua tänne meidän takapihalle viettämään laatuaikaa. Jälkikasvua on siis mahdollisesti tulossa, tästä lisää tietoa noin kuukauden kuluttua.

yhdistelmä koiranetissä

torstai 27. toukokuuta 2010

Esteitä... ja liitelyä

Meidän menoon on mahtunut vimeaikoina agiliitoa ja agiliitoon liittyviä aktiviteettäjä. Isännän kanssa aloimme rakentelemaan takapihalle oikein urakalla esteitä. Seuraavaksi pitäis valmistua keinu. Puomin runko on myös tekeillä ja A:han on osa puutavarasta hankittu. Keppeihin uupuu rautarunko, mutta se alihankittaneen isännän iskältä, niinkuin keinun alaosakin... toi isäntä vaan on sellanen perhanan nysväri että näitä saa varmaan taas odotella ikuisuuden, kuulemma työt haittaa harrastustoimintaa... seli seli, sehän on vaan ajankäytön suunnittelusta kiinni! Käytiin me viimeviikolla möllikisoissakin Nokialla, isäntä vaati mua taas jäämään paikoilleen, mutta evvk, no jotenkin me päästiin liikkeelle ja möllikkäradalla tuli yksi viitonen ja aika oli taas parikymmentä sekuntia alle ihanteen. Kisaavien radalla (2 luokan rata) tuli 10 virhettä mutta lähdössä se otti meille hyllyt kun meni tunkeen mun suuhun juustoa.. No ihan miten vaan.

Valmistuukohan ne esteet koskaan...

maanantai 17. toukokuuta 2010

Näytelmää, agia ja hellettä!

Torstaina suuntasimme tyttöjen kanssa Kangasniemelle jossa Emmy ja emäntä ottivat kehädebyyttinsä :). Pönöttivät kehässä kuin vanhat tekijät vaikka kummatkin olivat ekaa kertaa näytelmäkarkeloissa. Tuomariltakin tuli palautetta hyvästä esiintymisestä! Hyvä tytöt, te ootte virtuooseja!


Treeniä ennen kehää ;)


Ja sitten virallisemmat pönöttelyt tuomarille.

Me nautiskeltiin Betsyn kanssa kelistä ja tapahtuman seuraamisesta,
niin ja siellä nähtiin kasvattajani Anni joka kertoi ilouutisia parson kehästä, Karvahaalarin Quicksand, eli Ella oli ottanut ekasta näyttelystään heti Sertifikaatin! Isäntä kun ei tiennyt että tuttuja on siellä Kangasniemellä kehässä, niin ei osattu varata aikaa parson kehän seuraamiseen. Mutta upeeta!!! jo toinen noista mun penskoista on uskaltanut kehään asti! Sinne vaan loputkin, teissä on potentiaalia! :)

Sunnuntai menikin sitten agikisailuissa. Laitettiin putket rullalle ja tanner pöllyämään! Otettiin ilo irti kolmesta startista. Tälläkertaa(kin) isäntä mokaili, ekalla startilla se lähti tekeen ihan omaa rataa ;), toisessa startissa se ei pysynyt mun mukana ja kolmas meni putkeen, mutta väärästä päästä ;).

Jokatapauksessa mahtava fiilis, suoranainen "flow" päällä päästeltiin meneen vaikka emme mitään tulosta saaneetkaan aikaiseksi, tästä on hyvä jatkaa, tosin isännän mielestä mun pitäis malttaa pysyä lähdöt paikoillaan että se ehtis mun mukaan... nooh kattellaan... ;). Ehkä mä koulutan sitä nopeammaksi, niin päästään taas kisaamaan kun lähdöt on hallussa (huom. siis isännällä).


Tämä hyppäri meni putkeen, siis siihen väärään päähän ;)

maanantai 10. toukokuuta 2010

Arttu ja kadonneen nartun metsästys, osa1

Äitienpäivä vietettiin harrastusten parissa, tärkeimpänä tietenkin isäntäväen mielestä oli ne ensimmäiset viralliset agikisat, mutta minäpäs päätin toisin!

Tapahtumapaikka oli Jyväskylässä, paikallisen suurseuran JATT:n järjestämät perinteiset äitienpäivän agilitykisat. Kun saavuimme kisapaikalle, mut vietiin pöydälle mittailtavaksi ja kisakirjaan merkattiin medi luokan koira. Mittauksen jälkeen lähdettiin lenkkeilemään ja muutaman puskan haistelun jälkeen tapahtui jotain mikä näissä tapahtumissa palkitsee eniten, eli sain koirajumalattaren lirauttaman hajun sieraimiini... siis jumalallinen haju joka tärähti niin syvälle tajuntaan että putosin mahalleni siihen paikkaan, siis täyttä humppilan piimää <3 <3 <3 niin ja se hemmetin isäntä vain veti mut pois sieltä vaikka painoin vatsani hetteikköön ja levitin raajat X asentoon.. ja tämähän jäi kaivertamaan mieltä pahemman kerran! Sen jälkeen sitten seurailimme kisoja ja odotimme lähtövuoroa.. tai no, isäntä odotti ja mä yritin anella lupaa päästä sinne.. no sinne!!! jotta voisin etsiä sen kadonneen nartun ja vastata myöntävästi kutsuun. Isäntä perhana oli päättänyt toisin ja se istutti mut lähtöpaikalle, tuomari vihelsi pilliin ja kuulin isännän äänestä että nyt on tosi kyseessä ja oli parempi totella... lähdimme pinkoman rataa.. aita, aita, puomi, pituus, putki, Aaaa, muuri...

*blink* *blink* *blink*
Arttu suunta kohti hajua
kisojen kuuluttaja: "Arttu päätti toisin ja poistuu kisapaikalta"
isäntä nostaa kädet pystyyn ja juokseen hakemaan talutushihnaa
Tullaan beibe tullaan ... missä? missä? ei.. ei.. toi on uros, kierrän.... entä toi.. on narttu juu, mutta ei ole jumalatar... ääh ja sen emäntäkin polkee jalkaa ja käyttäytyy muutenkin kummallisesti, kierrän kauempaa.. tossa on se bongauspaikka!!! aah, mitkä hajut! <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 vielä kun löytäis suunnan minne se on mennyt...

*tsup* isäntä pujottaa taluttimen kaulaan

ja taas mua vedetään pitkin tartaania vaikka kuinka yritän liimautua tähän hetteikköön on se nyt saa¤@#a!

... kökötettiin ikuisuus jossain ihan syrjäisessä paikassa ja odoteltiin toista starttia, vaikka kuinka anelin niin ei se isäntä päästänyt mua sinne hajuille, on se ikävä tyyppi! Ikävääni söin ämpärillesen ruohoa, niin paljon korpes toi juttu... olkaa ite vuosi ilman niin tiedätte mistä puhun! Prrr%¤&#le!!!!!

Kaikesta huolimatta mentiin sitten uudelleen radalle (enemmän tai vähemmän vapaaehtoiseti kun mä sain sylikuljetuksen lähtöalueelle), siinä välissä ne oli muuttanut esteitä hieman toiseen järjestykseen ja startattiin siis uudelleen... Aita, aita, putki, pituus, putki, Aaa, muuri
*blink* *blink* *blink*
Arttu jatkaa eteenpäin kohti hajua ja isäntä ärjyy kitarisat ulkona "TÄNNE!!!" (piti siis olla jyrkkä U käännös muurilta eikä mennä suoraan)
...päätin sitten kuitenkin palata suorittaan rataa, voihan olla ettei isäntä ei vie mua uudelleen jos en tee yhtään mitään sen kanssa ja se vetää herneet nekkuun mun kanssa... No mennään sitten ja vauhdilla!!!
Arttu kiihdyttää kohti estettä tehtyään piiitkän U käännöksen
aita, puomi... eiku... sanoko se... KEINU?!!
Arttu ottaa batmanryydloikan keinun päästä ja laskeutuu juuri ja juuri putken suulle, tuomari nostaa yhden käden, 5 virhepistettä.
putki, putki, kepit, aita, aita ja radan viimeinen aita....
Arttu pinkoo radan loputtua suoraan hajuille eli palkkaa itsensä
Toinen startti meni niin että aika oli 34.02, miinusta -20.98 ihanneaikaan nähden joka siis 55 sekuntia ja lentokeinusta +5 virhepistettä, tällä sijoituimme neljännelle sijalle. Viralliset tulokset: äitienpäiväkisat

tiistai 27. huhtikuuta 2010

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Metsälenkkeilyä



Emäntä näytti meille upean metsän missä päästeltiin koko porukalla kauheata kyytiä pitkin ja poikin. On se vaan kiva kun tulee kesä ja pääsee lenkkeilemään luonnon helmassa :).

torstai 8. huhtikuuta 2010

Jälkikasvua kehässä

Karvahaalrin Quickly, eli Senny kävi 23.3.10 Helsigissä Kaapelitehtaalla pentunäyttelyssä pokkaamassa ROP:t! Upeeta Senny, isukki on ylpee :).. niin ja muutkin nappulat, rohkeesti vaan sinne kehään patsastelemaan jos vähänkään näytelmämeininki kiinnostaa!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Terveystarkastukset jatkuu, vuorossa tukiranka

Isäntä vei mut taas sinne Hakametsään, tälläkertaa meni vähän niinkuin "ohi" että mikä oli meininki, alkuun samat jutut mitä ennekin, haistelua, puntarointia, mut mulla vaan jotenkin pimeni vähän sen jälkeen kun lekuri oli nipistänyt pyllystä... sitten kun heräsin niin multa oli lähtenyt myös karvat "alakerrasta" ja isännällä oli kädessään nipullinen Barffin kataloogia... ei voi käsittää! Isäntä selitti tätä reissua siten että joku rankakin on tarkastettu eli jotku nivelet, nikamat, lonkat, lumpiot jne. on jollain röntkeenillä säteiletetty ja tarkastettu sekä todettu terveiksi, ilmeisesti se liittyy tähän mun isänän juoksutusharrastukseen, jota humanoidit kutsuu agilityksi. Noi karvat vaan vielä ihmetyttää... mihin ne hävis siinä operaation aikana... ja miksi? Ei voi aina käsittää noiden tekosia...

Niin ja se barffin? kataloogi löytyy täältä: terveystutkimukset

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Silmätarkastus tehty

Tänään kävimme Hakametsän eläinlääkäripalvelussa ja siellä taas tiirailtiin mun simmuja. Kehuja tuli silmistä eli kaikki OK. Painoa puntari näytti tasan 10kg, eli muutama sata grammaa oli tullut lisää... ööö... lihasta ja/tai karvaa ;).

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Möllistelyä Jyväskylässä

Olimme agi-huvittelemassa möllikisoissa. Jestas mikä mesta! Siis aivan mahtava! Hiekka pöllys, fiilis mahtava ja kaiken kruunasi hajut jotka yksi narttukoira oli perässään sinne tuonut mua varten... jaa se kisa... niin no... isäntä taas meni miten sattui ja melkein sitä sattuikin kun se otti lojot siinä meidän suorituksen aikana, mä meinasin mennä väärään päähän putkea ja tuomarin käsi nousi siinä tohinassa. No tultiin me toisiksi 5 virhepisteellä. Toi mun "ohjaaja" saa kyllä opetella juoksemaan tai ainakin laittaa ne nappulakengät jalkaan että pysyy ees jotenkin pystyssä, ei mulla oo aikaa odotella jos se on kokoajan rähmällään pitkin kenttiä. No.. oppiahan se lähti hakemaan ja sitä myös sai, mulle tuli sentään satsi puruluita! :) Viralliset tulokset.


tiistai 5. tammikuuta 2010

Tytöt kylässä

Jouluna mulla olikin täällä tyttöjä kylässä oikein kaksin kappalein. Näiden vekkuleiden russelityttöjen nimet on Betsy ja Emmy, mä olin niin myyty että jalat meni ihan hyytelöksi niiden edessä ;). Päivään mahtui monenlaista tekemistä, juoksimme kilpaa jäällä, teimme terrieripolkuja lumihankeen ja leikimme "eläimellisiä" leikkejä. Isäntä kuvasi tätä riemua kännykällään joka ei kuulemma ole "lastenkatsottavaa"...

Helsinki 12-13.12.09 Voittaja ja PM voittaja

Näytelmät jatkuivat, olimme täytteenä pääkaupunkiseudun näytelmissä joissa oli kovat skapat ja huiput paikalla. Yllätyksiä nämä tuomarit eivät meille suoneet joka oli ihan OK sillä mitään ihmeempää tavoiteltavaa meillä ei Turun jälkeen ollutkaan. Isäntää sentään vähän opetin TOKO:ileen sunnuntain PM Valiokehässä, kun ruotsalaiset olivat hukanneet numerolappunsa ja kehässä joutui venttaamaan sen alkamista. Ilmeisesti ainakin swedut tykkäsi meidän omasta häröilystä kun kehänlaidalta kuului "muuulti tallent" yms. kommentteja. Nyt saa jäädä näyttelyt vähemmälle, tjoo no yksi keikka tammikuussa ja sitten jatkamme vähän vauhdikaammissa lajeissa :p.