tiistai 26. marraskuuta 2013

Pentuja odotettavissa!

Säpinää on ollut ;), mun luona vieraili parikin todella upealuontoista narttua! Toinen on eteläsuomesta Åminneforsista ja toinen pohjanmaalta Pylkönmäeltä. Odotamme pentujen syntyvän joulukuun alussa ja puolenvälin tienoilla. Isännällä on ajatuksena sijoittaa kummastakin pentueesta narttupentu mielellään Tampereen lähistölle, harrastavaan ja aktiiviseen kotiin mistä lötytyy selkeät säännöt sekä pysyvää rakkautta.

Narttujen kenneleihin pääsee tutustumaan näiden linkkien kautta: Pucelle's Miniatyr & Villikujan

Sijoitettaville pennuille saa halutessaan yksityisopetusta agilityyn, perehdytystä luonnonmukaiseen ruokintaan sekä vinkkejä ja opastusta kaikkeen mahdolliseen mihin vain voimme tukeamme antaa. Sijoitettavien narttupentujen on tarkoitus toimia tulevaisuudessa uusien laumanjäseniemme emoina. Toivomme siis avointa ja luotettavaa yhteistyötä, ilman suurempia velvotteita.

Tiedusteluita voi lähetellä isännän osoitteeseen: janne.edgren@gmail.com

torstai 22. elokuuta 2013

Vauhdikas vuosi!

Toi meidän kirjoittaja ei ole taas aikoihin ehtinyt naputtelemään tänne nettiin mitään vaikka ollaan touhuttu vaikka mitä! Viimekesä meni lähes samalla sabluunalla kuin edellinen, eli lähes samat höpinät vois kirjoitella mitä pari juttua alempana, tämä ei siis ole desawufh! vaikka siltä ehkä tulee näyttämäänkin!

Talvikauden taas olimme aktiivisesti mukana agilityliiton järjestämillä TopTeam leireillä agilitymaailman huippukouluttajien opissa. Leireillä tehtiin mm. laji, kunto ja urheilumytologisia asioita sekä luennoilla yleistietoa urheilukoirien ravitsemuksesta, biomekaniikasta, tavoitteellisesta harjoittelusta jne. Me olimme Betsyn ja emännän kanssa aktiivisesti hengessä mukana sekä seurasimme kentänlaidalta asioita joita olemme päässeet myöhemmin omissa treeneissä tekemään. Isäntää ruoskittiin leirien kuntotreeneissä oikein kunnolla ja välillä se oli kolmekin viikkoa puolikuntoinen lievistä revähtymistä toipuessaan. Alla videoitia toiselta TT leiriltä, päivän viimeisestä radasta jossa isännän jalat ovat täysin setsuuria fysiikkatreenien jäljiltä. Kuulemma järjettömän rankka, mutta älyttömän huippu koulutuskokonaisuus... voin uskoa, meillä hulluilla pitää olla hullujen huvit! ;)

Top Team leiri-2 Oreniuksen Juhan treenirata tammikuulta 2013.

Alkukaudesta kisasimme viimeiset nollat Emmylle kasaan ja tuli se kolmas agilitysertikin siinä kylkiäisinä eli agilityvalityvalioituminen. Meikäläinen pääsee syksymmällä kisakentille kun arvokisakausi on Emmyn kanssa taputeltu. SM kisoissa Emmy ja isäntä olivat SM-7 / 233, joka oli senhetkisen taito, tahto ja kuntotason ehdoton maksimisuoritus ja tulihan se vuoden tulostavoitekkin siinä samalla täytettyä eli tunkeutuminen suomen top 10:iin.


Agilityn SM 2013 Finaalirata

Heinäkuussa kävimme myös maajoukkuekarsinnoissa joissa isäntä ja Emmy tekivät muutaman radan, näihin karkeloihin lähdimme hakemaan tuntumaa ilman tulostavoitteita. Kisat menivät suunnitelmien mukaan, eli emme edenneet lauantaita pidemmälle vaan pääsimme haistelemaan sunnuntaina suomen ja ehkä maailman parasta agilityä aitiopaikalta!




maanantai 3. syyskuuta 2012

Oliko meillä blokikin?

Hei mitä kesälle tapahtui... joko se meni... ja minne? Hemmetin isäntä kun se ei ole ehtinyt mitää tänne raapustaa vaikka juttua luulis riittävän, severran aktiivisesti olemme taas touhunneet!

No, aloitetaan sitten jostain.... juu, remonttia on painettu siitäkin sais ihan oman juttusarjansa, mutta täässä blokissa rällää karvanaamat! Ja meidän harrastuksista ja touhuiluista tällä on yleensä kirjoiteltu eli jatketaan samaa rataa!

Kesäkuussa oli viimeiset agikisat Nokialla ennen agilityn SM kisoja, Emmyltä puuttu yksi aginolla ja se väänettiin kasaan jotta päästäisiin fiilisteleen isojen kisojen pissantuok... siis astmosfääriä! Isäntä puhu jostain nälän kasvattamisesta ensivuodelle, jotenkin se liitty siihen suomenmestaruuskisaan, luulis että on melkoinen nälkä jos meinaa olla niin kauan syömättä. En mä ainakaan sellaiseen suostuisi, mutta omapahan on asiansa.

Tässä NPKH:n kisoista videointia:


Hyppäri


Agirata


SM kisavalmistautuminen lähti samantien käyntiin kun varmistui että saimme osallistumiskriteerit kasaan.



Näiden kisojen jälkeen alettiin valmistautumaan isoihin kisoihin jotka olivat Jyväskylässä. Niissä kisoissa olikin todella, siis todella paljon heimoveljiä ja siskoja, sanoinko että siellä oli todella paljon piss.. siis aivan mahtava astmofääri! Emmy ja isäntä kisasivat perjantaina kotiseuramme Ylökk:n joukkueessa sekä yksilökisoissa lauantaina. Joukkueradalla ne kävivät nappaamassa virheettömän tuloksen ja yksilökisoissa karsintaradalta tuli myös virheetön rata. Miniluokassa oli kuulemma yli 200 osallistujaa ja karsintaradan jälkeen heidän sijoitus oli 27. 50 parasta pääsivät finaaliradalle jolla isäntä muisti yhden hypyn väärinpäin, tsot tsot! ;). Finaaliradan aika olisi riittänyt melkoiseen hyppäykseen tuloksissa, mutta tämä suli siihen yhteen hyppyyn. Kuulemma sitä nälkää siis jäi ensivuodelle... nyt en vaan tajua että miten niin? Kyllä tuo syö ja pieree niinkuin ennenkin... no omapahan on asiansa!





Joukkuerata:


Yksilö karsintarata


Yksilö finaalirata


Kisojen välillä uimme, lenkkeilimme ja rallasimme takapihalla, sain myös vetää meidän narttuväelle juoksutekniikkatreeniä takapihalla:



Heinäkuussa oli kotiseuramme agikisat, siellä mä nappasin ekan sertin kolmosluokassa ja käynnistin kuulemma agi-kellon, mitähän sekin taas tarkoittaa? No jokatapauksessa jotain hienoo tapahtu ja kirjahyllyyn tuli taas lisää romua ja roinaa.





Kävimme myös kisaamassa piirinmestaruuskisoissa Orivedellä ja siellä vietettiin rabea 13h päivä. Tuliaisina niistä kisoista tuli yhteensä 6 hopeaa. Me kaikki saatiin joukkueissa hopeaa. Emäntä ja Betsy olivat siis minijoukkueessa mukana sinetöimässä joukkueelle hopean varmalla suorituksellaan. Emmy sai yksilöissä hopeaa ja samoin minä. Isäntä ohjasi myös grand old master Klenin kanssa 3 rataa. Toi sai siis juosta päivän aikana yhteensä 9 rataa kuumassa auringonpaahteessa, tais olla kesän kuumin ja ainut päivä kun oli oikeesti lämmintä. Niin ja tulihan sieltä vielä toinenkin agisertti mulle, kolmatta saa tavoitella kun se joku kumma edellisissä kisoissa käynnistetty kello on käynyt vuodenverran.







PM kisojen ratoja oli senverran paljon että ne majailevat Youtubessa.


Elokuussa sitten oli kansainväliset kisat eteläpuistossa jossa Emmy kävi nappaamassa voitolla jonkun kakkiagin? (CACIAG), eli se on sellainen kangasläpyskä jossa on sinistä ja valkoista. Kukaan meistä ei tarkelleen tiedä mihin se oikeuttaa, mutta kirjahyllyyn se muiden roinien jatkoksi laitettiin. Ilmeisesti jotain kansainvälistä agilityröyhistelyä sillä voi lähtee tavoittelemaan tai jotain... ehkä se jossainvälissä meille selviää.




Siinähän se kesä kuulemma meni, jos näätte niin tuokaa se tänne takaisin ja heti!!!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kevätkisailut avattu

Talviunilta ollaan herätty ja kevään kisakimara aloitettu. Mä pääsin emännän ohjattavaksi ensin Epiksiin ja sitten oikeisiin kisoihin Valkeakoskella!
Kummassakin tapahtumassa otettiin nollarata ja kuulemma mä pääsen vastaisuudessakin emännän kanssa rallatteleen. Betsy on ottanut myös tuntumaa kisakenttiin ja tarkoitus on jatkaa rallattelua myös isännän ohjaamana. Emmy jatkaa nollajahtiaan, vielä oltais kahta nollatulosta vailla, jotta SM kisoihin pääsis rallatteleen sekä ihmetteleen huippujen suorituksia. Viikonloppuna isäntä ja emmy teki nollaradan jyväskylässä, samassa kisassa oli kuulemma TOP teamilaisia kisaamassa ja kyllä ne taitavia ja nopeita olivatkin :).



Arttu & Johanna Sastamalan epiksissä



Arttu & Johanna Valkeakoskella Hyppärillä



Emmy & Janne 13.5 J-kylä

tulokset: täällä

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kuulumisia, niin oliko meillä blogikin?

Vihdoin sain tuon isännän naputteleen kuulumisia blokiimme. Se remontti on vienyt lähes kaiken ajan ja energian noilta ihmisiltä, siksi blokiin ei ole viimeaikoina päivityksiä ehditty laittelemaan. No eipä täällä mitään kauhean ihmeellistä kirjoiteltavaa ole ollutkaan, pidimme kisaamisesta reilu pari kuukautta taukoa ja treenailimme sen mitä remontilta ehdimme. Yhdet harjoituskisat oli maaliskuussa ja treenatut asiat vaikuttivat toimivan myös kisatilanteessa. Maaliskuun kisoissa Emäntä ja Betsy vastasivat menestyksestä sijoiuttumalla toisiksi hyppärillä, hyvä te!

Nyt viikonloppuna kisasimme Jyväskylässä ja Emppinen nappasi isännän kanssa tuplanollat jotka ovat SM kisoja silmälläpitäen yksi virstaanpylväs. Tänävuonna ei ole kuulemma mitään suurta tavoitetta päästä noihin karkeloihin, mutta jos kaikki tarvittavat vaatimukset tulee kasaan niin kisakokemusta lähdetään hakemaan.

Mulla on ollut myös hyvä pössis kisoissa, mutta isäntä ei ole vielä täysin tyytyväinen kokonaissuorituksiin ja kuulemma meillä on sellainen pitkän aikavälin suunnitelma. Mä vähän veikkaan että sen pitää vaan oppia lisää ennenkuin se uskaltaa lähteä mun kanssa tosissaan kisaamaan ;).

Niin ja kuulemma remontin vuosipäivä meni, hei sehän on koiran elämässä 7 vuotta... toivottavasti ette tee toista 7 vuotista peräjälkeen, ettehän... olis elämässä jotain muutakin... vaikka se agility! Toki me haluttais jo päästä muuttamaan tonne alas, eli kesälomaan asti saatte tehdä sitä remppaa, mutta viimeistään silloin tehdään jotain muutakin, eiks je!


Betsy hyppäri 3.3.2012


Emmy agirata 14.4.2012


Emmy hyppäri 14.4.2012

tulokset: täällä

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tik tak tik tak AVA-kello tikittää Emmylle!

Empulapempula meni ja voitti Jyväskylässä agilitykisoissa 3 luokan startin ja sai sertifikaatin joka käynnisti jonkun kellon joka käy vuoden + päivän ja vasta sitten se saa koittaa uutta sertifikaattia ennen valioitumista. Emmää kyllä mitää uutta kelloa missään nää... nää on taas näitä ihmisten höpötyksiä.. Mä sijoituin kolmanneksi myös virheettömällä radalla vaikka annoinkin hieman tasoitusta bogaamalla yhden hajun ja isäntä oli ihan pihalla minne mä hävisin keskes radan. Samalla radalla säädettiin myös keinulle menoa ja sekin meni melkein joulupipariksi. Parasta antia kuitenkin oli se että Emäntä ja Betsy on löytänyt samaa tekemisen meininkiä kisaradoille joka niillä on ollut treeneissä jo useamman viikon ajan. Hyvä neiti B ja rouva E!



tulokset