tiistai 9. marraskuuta 2010
Mummo hädässä
Viimeviikolla tapahtui kamaluuksia, joilla oli kuitenkin onnellinen loppu. Heräsin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä isännän mummon avunhuutoihin jotka kuuluivat alakerran asunnosta. Yritin herättää isäntää, mutta se vaan jatkoi uniaan ja jupisi jotain että mee ny perkule nukkumaan. Ihme tyyppi.. ja en todellakaan antanut periksi vaan haukuin sen ihan pataluhaksi ja imbesilliksi! Ylös ulos ja mummolaan, siellä on hätä! Hau hau hau.... JA HAU!!! Aikani kun sitä herättelin niin vihdoin se tajusi että jotain on hullusti, sinne se vihdoi säntäsi apuun ja jonkin aja kuluttua piipaa autoilijat vei mummon mukanaan. Kuulemma mummo oli pyörtynyt toilettireissulla ja omien sanojensa mukaan lyönyt päänsä rollaattoriin. Päässä oli sitten ammottava aukko josta veri virtasi solkenaan. Jalatkaan eivät kantaneet vaan mummo oli lattialla verissäpäin yrittäen tyrehdyttään verenvuotoa siinä onnistumatta. Pahimmassa tapauksessa aikaa olisi kulunut kuutisen tuntia ennenkuin kukaan olisi tapahtunutta huomannut. Nyt mummo on sairaalassa tarkkailtavana, ehkä se vielä kotiinsa pääsee. Kuulemma sille ainakin hommataan joku turvapuhelin että saa hälyytettyä apua jos me ei olla kotosalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Arttu, sä olet ihan sankarikoira!
VastaaPoistaKyllä se jonkun mitalin ansaitsis! Vois sit aina tulla heiluttelemaan sitä mun nenän eteen, kun kiukuttelen, että koirat haukkuu liikaa ;)
VastaaPoistaKyllä mä ainakin nukun yöni nyt paremmin kun tiedän että huushollissa on tuollainen "varahälytysjärjestelmä" mikä osaa reagoida ja myös pitää päänsä kun tosi on kyseessä.
VastaaPoista