lauantai 28. marraskuuta 2009

Parsoneitten agimestikset 2009

Matkasimme pääkaupunkiseudulle huvipuistomatkalle. Ne oli kuulemma jotku agimestaruuskisat jossa kisasivat heimoveljet ja siskot. No sinne sitten mentiin ja koko päivähän siellä sitten vierähti. Me päästeltiin isännän kanssa melko OK möllirata, tosin yhden hypyn se ohjas siten etten mä saanut yhtään tolkkua että mitä ihmettä se oikein halusi, no mä ajattelin käydä siinä välissä haistelemassa muiden jälkiä mistä ne on sen radan suorittanut ja annoin isännän vähän miettiä että mistä mennään. Kun sitten lopulta päästiin yhteisymmärrykseen että miltä puolen se yksi perhanan hyppy mennään, niin sen jälkeen päästeltiinkin loppurata puhtaasti. Nyytikin otettiin mukaan tälle reissulle että se pääsi avaamaan kisauransa, komeasti avaskin ollen kuudentena neljästätoista kilpailijasta.

Mulle tuli kirjahyllyromua kolmannesta sijasta ja isäntäkin palkittiin mölliohjaajana siitä että mä osaan mennä, vaikka oikeesti se mun ohjaaja söhlää minkä kerkiää. Onneksi ton romun lisäksi isäntä sai ison luun ja mä pari pussia herkkupatukoita. Niitä me sitten yhdessä jyrsittiin koko lauantai ehtoo ja valmistauduttiin sunnuntain näytelmäreissua varten.


täh? häh?


Isäntä meinas syödä mun luun heti paikalla, grrrr!

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Vai romu ;) Kunpa mekin saatais joku pokaali joskus jostain, vaikka voihan sen käydä tietty kaupasta ostamassa :D Hienosti teillä meni, onnittelut Arttu sekä Janne!

    VastaaPoista
  3. Älkää huoliko, kyllä niitä romuja alkaa tulemaan kyllästymiseen saakka! Noi on aina niin pienistä asioista kiinni. Nemo on vielä tosi nuori koira ja kaikki on vielä edessä, ei me Artun kanssa vielä tuossa iässä agissa kilpailtu. Ei muuta kuin tsemppiä treeneihin ja uusia tilaisuuksia tulee taas!

    VastaaPoista
  4. Voi Arttu muotivalio, sähän vedät pokaalit joka lajista! Kai sulla on pokaali jo naisten kaadostakin?

    VastaaPoista
  5. Karvapeitteisiä "palkintoja" vipeltää 6 kipaletta ympäri suomea/viroa, ne on ehdottomasti palkinnoista parhaat!

    VastaaPoista