maanantai 10. toukokuuta 2010

Arttu ja kadonneen nartun metsästys, osa1

Äitienpäivä vietettiin harrastusten parissa, tärkeimpänä tietenkin isäntäväen mielestä oli ne ensimmäiset viralliset agikisat, mutta minäpäs päätin toisin!

Tapahtumapaikka oli Jyväskylässä, paikallisen suurseuran JATT:n järjestämät perinteiset äitienpäivän agilitykisat. Kun saavuimme kisapaikalle, mut vietiin pöydälle mittailtavaksi ja kisakirjaan merkattiin medi luokan koira. Mittauksen jälkeen lähdettiin lenkkeilemään ja muutaman puskan haistelun jälkeen tapahtui jotain mikä näissä tapahtumissa palkitsee eniten, eli sain koirajumalattaren lirauttaman hajun sieraimiini... siis jumalallinen haju joka tärähti niin syvälle tajuntaan että putosin mahalleni siihen paikkaan, siis täyttä humppilan piimää <3 <3 <3 niin ja se hemmetin isäntä vain veti mut pois sieltä vaikka painoin vatsani hetteikköön ja levitin raajat X asentoon.. ja tämähän jäi kaivertamaan mieltä pahemman kerran! Sen jälkeen sitten seurailimme kisoja ja odotimme lähtövuoroa.. tai no, isäntä odotti ja mä yritin anella lupaa päästä sinne.. no sinne!!! jotta voisin etsiä sen kadonneen nartun ja vastata myöntävästi kutsuun. Isäntä perhana oli päättänyt toisin ja se istutti mut lähtöpaikalle, tuomari vihelsi pilliin ja kuulin isännän äänestä että nyt on tosi kyseessä ja oli parempi totella... lähdimme pinkoman rataa.. aita, aita, puomi, pituus, putki, Aaaa, muuri...

*blink* *blink* *blink*
Arttu suunta kohti hajua
kisojen kuuluttaja: "Arttu päätti toisin ja poistuu kisapaikalta"
isäntä nostaa kädet pystyyn ja juokseen hakemaan talutushihnaa
Tullaan beibe tullaan ... missä? missä? ei.. ei.. toi on uros, kierrän.... entä toi.. on narttu juu, mutta ei ole jumalatar... ääh ja sen emäntäkin polkee jalkaa ja käyttäytyy muutenkin kummallisesti, kierrän kauempaa.. tossa on se bongauspaikka!!! aah, mitkä hajut! <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 vielä kun löytäis suunnan minne se on mennyt...

*tsup* isäntä pujottaa taluttimen kaulaan

ja taas mua vedetään pitkin tartaania vaikka kuinka yritän liimautua tähän hetteikköön on se nyt saa¤@#a!

... kökötettiin ikuisuus jossain ihan syrjäisessä paikassa ja odoteltiin toista starttia, vaikka kuinka anelin niin ei se isäntä päästänyt mua sinne hajuille, on se ikävä tyyppi! Ikävääni söin ämpärillesen ruohoa, niin paljon korpes toi juttu... olkaa ite vuosi ilman niin tiedätte mistä puhun! Prrr%¤&#le!!!!!

Kaikesta huolimatta mentiin sitten uudelleen radalle (enemmän tai vähemmän vapaaehtoiseti kun mä sain sylikuljetuksen lähtöalueelle), siinä välissä ne oli muuttanut esteitä hieman toiseen järjestykseen ja startattiin siis uudelleen... Aita, aita, putki, pituus, putki, Aaa, muuri
*blink* *blink* *blink*
Arttu jatkaa eteenpäin kohti hajua ja isäntä ärjyy kitarisat ulkona "TÄNNE!!!" (piti siis olla jyrkkä U käännös muurilta eikä mennä suoraan)
...päätin sitten kuitenkin palata suorittaan rataa, voihan olla ettei isäntä ei vie mua uudelleen jos en tee yhtään mitään sen kanssa ja se vetää herneet nekkuun mun kanssa... No mennään sitten ja vauhdilla!!!
Arttu kiihdyttää kohti estettä tehtyään piiitkän U käännöksen
aita, puomi... eiku... sanoko se... KEINU?!!
Arttu ottaa batmanryydloikan keinun päästä ja laskeutuu juuri ja juuri putken suulle, tuomari nostaa yhden käden, 5 virhepistettä.
putki, putki, kepit, aita, aita ja radan viimeinen aita....
Arttu pinkoo radan loputtua suoraan hajuille eli palkkaa itsensä
Toinen startti meni niin että aika oli 34.02, miinusta -20.98 ihanneaikaan nähden joka siis 55 sekuntia ja lentokeinusta +5 virhepistettä, tällä sijoituimme neljännelle sijalle. Viralliset tulokset: äitienpäiväkisat

4 kommenttia:

  1. No huh huh, mikä reissu! Tiedän niin ton tunteen, mutta hyvin skarppasitte toisella radalla. Vauhdikas aloitus täytyy sanoa :D

    Ajateltiin mennä perjantaina Sastamalaan naurattamaan yleisöä... Siellä onneksi on se kaukalo, niin ei pitäisi kauhean kauas hilpaista... Mutta tod näk hyppää ekan esteen, jonka jälkeen kokeilee kaikkia esteitä satunnaisessa järjestyksessä ja mun olemassaololla ei ole mitään merkitystä.. ;) Täytyy muistaa zen.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä Sastamalaan ja Zeniä!!! Sitä tarvitaan näiden hulttioiden kanssa :). Niin ja pitää muistaa että nää koirat on vielä tosi nuoria ja kokemattomia, eikä sitä itekkään mikään konkari oo vuoden harjoittelun jälkeen ;).

    VastaaPoista
  3. Jepeltä terveisiä: Mahtavaa Arttu, mä olisin tehnyt just samalla tavalla, tai varmaan ottanu ritolat jo aikaisemmin. I feel for you man! Mun emäntä ei uskalla viedä mua agilitykisoihin tänä kesänä tai ikinä, kun mä aina karkaan. Jatka samaan malliin, vaikka toi sun isäntä häiritseekin aina sun suoritusta ;-)

    VastaaPoista
  4. Elmeri: Sä oot NIIN ÄIJÄ!!! Mä tosin tiedän yhden toisenkin hajun, mikä on melkein yhtä hyvä kun toi, nimittäin ketun haju.... Toi isäntäväki ei oikein aina ymmärrä mihin meidät Parson äijät on tarkoitettu: suvun jatkamiseen ja mettälle!!!

    VastaaPoista