Pääsimme joidenkin karsintojen kautta Ylöjärven koirakerhon agilityalkeisiin ja tänään oli jo toiset treenit! Ekalla kerralla harjoiteliin esteitä yksi kerrallaan ja tänään päästiin raallaan esteeltä toiselle! Nastaa oli, mutta vielä jos tohon isäntään sais jostain lisää vauhtia niin se pysyis paremmin mukana ja meno olis vielä enemmän sellaista josta meikäpoika tykkää!
Harjoituksissa oli mukana yksi paimenkoira joka oli aivan huippu pujottelussa ja yksi iso dopperi joka ylitti puomin todalla huolellisesti sekä monta muuta kivaa ja taitavaa koiraa!
Alla pari videota harjoituksista :).
Tässä harjoitellaan isännän kanssa keppejä:
Ja tässä päästellään muuten vaan rataa ypäriinsä:
torstai 28. toukokuuta 2009
lauantai 23. toukokuuta 2009
Petausmestari
Sekaisin Nyytistä
Toi kaveri on ollut kummalisen levottomana jo viikonverran. Se vissiin on ihan sekaisin mun sexyistä bikinipöksyistä jotka isäntäväki on pukenu mun päälle jo reilut pariviikkoa. Kyllä mä voisin olla ilmankin ja yleensä kyllä riisunkin ne pois kun kukaan ei ole tölläämässä.
Mutta katsokaa nyt tota pöhköä, että jaksaakin riehua tossa aidan takana. Toisaalta, onhan se ihan komee kaveri ja jos tota aitaa ei olis, niin voisin ehkä antaa vähän.. Siis nuuhkaista!
Mutta katsokaa nyt tota pöhköä, että jaksaakin riehua tossa aidan takana. Toisaalta, onhan se ihan komee kaveri ja jos tota aitaa ei olis, niin voisin ehkä antaa vähän.. Siis nuuhkaista!
maanantai 4. toukokuuta 2009
Kettupäivän mörkö töllössä!
Grrrr... livetöllössä oli mörkö jolle olisin antanut huutia oikein kunnolla!
Sen onni että oli kaltereiden takana, jossainvaiheessa se pääsi hiippaileen luolaansa ja mä kävin sanoon kovan sanan sen pirtinovella. Isäntä antoi palkinnoksi makkaran, tuli vissiin tehtyä koirantyö!
Myös läheisellä pellolla oli kuulemma havoittunut poronjalka (missä lie ittensä telonut), se piti löytää ennenkuin vuotaa kuiviin. Kuonon avulla se löyty vaikka kova tuuli vähän haittas haistelemista.
Nyytikin hengaili mukana, mutta kun sen peräpää falskaa, niin se ei juurikaan päässy muiden kanssa hengaileen ja sekoittaan ajatuksia hajuillaan.
Kiitos paljon Karvahaalareille ja Erimarille kettupäivän järjestämisestä sekä kiitos hienoista kuvista Hauskojen Tonille!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Vaasan KV näyttely
Tässä kuva mun palkintoluusta, sitä en sitten tiedä mitä noi ihmiläisten palkinnot tässä kuvassa tekee... mutta enköhän mää kohta pääse tän luun kimppuun... Nyttyräkin sai luun sekä leluja, kuulemma voitimme Nyttyrän kanssa jotakin niissä ihmisten kävelyharkoissa ja isäntäväki meni ihan hövelille tuulelle, nam!
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Lelutestaajat vauhdissa!
Pääsimme tyypittään parit uudet saaliit! On sigamageeta hommaa!
Tää kyklooppibarbapapa kieppuu vallan vietävästi... ja sehän kakkii kauhuissaa herkkuja!
Uskomaton tapaus tää pulloummetussiili jolla on vielä narukin kurkussa...
Tää kyklooppibarbapapa kieppuu vallan vietävästi... ja sehän kakkii kauhuissaa herkkuja!
Uskomaton tapaus tää pulloummetussiili jolla on vielä narukin kurkussa...
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Saimme kuvahaasteen
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään samoin.
Kuvahaaste tuli: Hauskoilta

Tää kuva on mun kotilootasta kun me ollaan 6 viikkoisia L-pentueen karvahaalareita :).
Mä poseeraan tuolla ekana vasemmalta.
Haastamme Nyytin kanssa: Karvahaalarit, Beleriadin, Nemon ja Jepen

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)